SEKSUAALISUUDEN PORTAAT on tunnekasvatusmalli rakkaudesta.

Kätilö, terveydenhoitaja Erja Korteniemi-Poikela ja lastenpsykiatri Raisa Cacciatore

Portaitten kuvaus perustuu kehityspsykologiaan ja Kouluterveyskyselyn tietoihin nuorten kokemuksista. Se ei kuitenkaan tarkoita, että kokemuksia tulee tapahtua tietyssä tahdissa, vaan että oman portaansa voi tunnistaa ja arvostaa sitä.

Malli sopii mm. peruskouluille, kaikkeen nuorisotyöhön, vammaisneuvontaan ja seksuaaliterapiaan.

Seksuaalisuuden portaat tarjoaa hienovaraisen, yksilön ja ikätason huomioivan ja kunnioittavan lähestymistavan seksuaalisuuteen tunteiden kautta. Auttaa lasta ja nuorta itse tunnistamaan oman kehitysvaiheensa ja siten olemaan kiiruhtamatta ympäristöstä tulevien paineiden vuoksi. Suurin osa lapsista ja nuorista löytää itsensä seksuaalisuuden portailta ja vanhemmat hyväksyvät mallin, koska tunnistavat ne nuoruudestaan.

Jos kertoo lapselle Seksuaalisuuden portaat, voi sanoa, että on olemassa rakkautta, hellyyttä ja halua olla lähellä. Jokainen porras on täysin vapaaehtoinen, sitä pitää itse haluta ja sen pitää tuntua hyvältä. Portaita voi halutessaan edetä. Rakasteluportaalla voi tehdä lapsia, ja se kuuluu aikuisuuteen. Sekin on vapaaehtoinen, hellä ja tehdään rakastaen, ei rumasti.

1. Ensimmäisen portaan nimi on: ”Vanhempien ihailu”. Leikki-iässä, noin 2-6-vuotiaana suuri osa lapsista rakastuu johonkin lähipiirin aikuiseen, tytöt aikovat yleensä mennä isän kanssa naimisiin ja pojat äidin kanssa. Suurin piirtein yhtä aikaa lapsi kiinnostuu omasta alkuperästään, mistä vauvat syntyvät, miten tytöt ja pojat eroavat toisistaan. Opitaan asenteita ja arvoja omaa sukupuolta kohtaan.

2. ”Idoli ihastuttaa” -portaalla, noin 7-15-vuotiaana ihminen rakastuu yleisesti hyväksyttyyn kohteeseen. Suuret ryhmät voivat olla ihastuneita vaikkapa samaan julkkikseen tai opettajaan. Ihastumisen kohde on turvallisen kaukainen ja yleensä aikuinen ja ensimmäisen kerran lähipiirin ulkopuolinen ihminen. Oikeasti seurustelua ei vielä ajatella, mutta rakkaussuhteesta unelmointi on tavallista. Tällä portaalla alkaa kehittyä seksuaalisuuden fantasiatila. Tämä porras on usein käytössä pettymysten hetkillä myöhemminkin elämässä.

 3. ”Tuttu mutta salattu” -portaalla ihastumisen kohde on tuttu lähipiirin ihminen. Porras on ajankohtainen yksilöstä riippuen, joillakin jo 8-vuotiaana, toisilla 18-vuotiaana. Ihastumista ei koskaan kerrota eikä osoiteta kenellekään ja jos joku saa sen vahingossa selville, niin ihastuminen saattaa jopa loppua. Kohde on tavallisesti jo joku ikätoveri. Tällä portaalla opetellaan hallitsemaan omaa käytöstä voimakkaan tunteen vallassa.

4. ”Tuttu ja kaverille kerrottu” – portaalla usein noin 10-14-vuotiaana ihminen uskaltaa jo antaa kaverin arvioitavaksi omat ihastumisen tunteensa. Siirtyäkseen eteenpäin ihminen tarvitsee ystävän tukea ja hyväksyntää omille tunteilleen.  Samalla ihminen joutuu käsittelemään ystävyyttä, opettelemaan olemaan ystävä ja tunnistamaan omat ystävät. Tässä vahvistetaan ikäisryhmässä ajatusta: minä olen joskus jonkun kumppani. Samalla opiskellaan ystävyyttä, mitä taitoa tarvitaan myös sitten, kun halutaan alkaa seurustella.

 5. ”Tykkään sinusta” -portaalla ihastumisen kohde saa tietää ihastumisesta kirjelappusen, tekstiviestin tai viestinviejän kautta. Vastarakkauden saaminen on mahdollista mutta rukkasetkin kestetään. Oleellista on että ihminen kestää sen, että ihastumisen kohde tietää tunteen olemassaolosta. Yleensä murrosiän muutokset kehossa alkavat tapahtua samoihin aikoihin, eli ikää on 10-15-vuotta.

 6. ”Käsi kädessä” – portaalla, usein 12-16-vuotiaana ihminen kertoo seurustelevansa. Ihastuminen on yhteinen kokemus ja se halutaan näyttää koko maailmalle. Ihmisen kaikki energia menee siihen, että uskaltaa olla rakkaansa lähellä, pitää kädestä ja jakaa ihastumisen tunteen. Silloin kun ollaan yhdessä, ei välttämättä uskalleta edes puhua keskenään. Myös eron aiheuttamaa pettymyksen ja hylätyksi tulemisen tunnetta opetellaan käsittelemään.

 7. ”Suudellen” - portaalla koskettelu ja suudelmat avaavat aivan uuden nautinnon maailman. Kaikki hellyys tapahtuu rajatulla alueella, etenkin suun ja kaulan alueella. Muuta kehoa ei vielä tohdita koskettaa, koska se olisi liian jännittävää, mutta kanssakäymiseen liittyy jo seksuaalista kiihottumista. Yksin peiton alla joku voi jo pitää itseään hyvänä ja opetella seksuaalista mielihyvää.  Oman itsensä hallinta ja kumppanin kunnioitus ovat oleellinen osa tämän portaan opettelua. Pusutteluvaihe osuu usein 14-18-vuoden ikään.

 8. Hyväilyseksi on ajankohtaista ”Mikä tuntuu hyvältä ?” –portaalla. Ihminen harjoittelee kumppaninsa kanssa yhdessä seksuaalisia hyväilyjä ja opettelee kokemaan, mikä tuntuu kumppanista hyvältä ja miten kumppani saa itsessä hyvänolontunnetta ja kiihottumista aikaiseksi. Nuori on iältään yleensä 15-20-vuotias. Seurustelusuhde on niin turvallinen, että kumpikin tietää, että hyväilyt saa lopettaa heti kun siltä tuntuu. Tavoitteena ei olekaan yhdyntä, vaan petting, kehojen keskustelun ja viestinnän harjoittelu ja ensimmäistä kertaa myös jaettu seksuaalinen nautinto.

9. Matka voi jatkua ”Rakastella” - portaalle. Keskimäärin tämä tapahtuu 16-25-vuotiaana. Silloin ihminen on löytänyt sellaisen kumppanin, jonka kanssa tunneside, turvallisuus ja luottamus on niin syvää, että rohkaistuu haluamaan suhteelta yhdyntääkin. Nuori aikuinen kykenee toivottavasti yhdistämään yhdynnän fyysisenä tapahtumana läheisyyden, turvallisuuden ja rakkauden tunteisiin ja kokemaan rakastelusta sekä fyysistä että psyykkistä mielihyvää. Ihmisellä tulisi olla myös riittävästi kehittynyt järjen taso: tarvittava tieto ja taito seksiriskeistä ja niiltä suojautumiselta, vastuuntunto, empatia ja kunnioitus myös kumppania kohtaan sekä valmiudet myös käyttää tietotaitoaan.

Seksuaalikasvatuksen tavoitteena on lapsen ja nuoren terve kasvu ja kehitys, eli lapsen ja nuoren kokonaisvaltaisen hyvinvoinnin ja kehityksen tukeminen; edistää tervettä itsetuntoa, sitä että ihminen arvostaisi itseään ja kumppaniaan, nauttisi omasta yksilöllisyydestään ja seksuaalisuudestaan tavalla, joka ei vahingoita itseä tai toista; lisätä tietoa mm. moninaisuudesta, oikeuksista ja kunnioituksesta ja lapsi ja nuori kunnioittaisi myös omaa kehitysvaihettaan.

 

Julkaisut:        www.vaestoliitto.fi

R Cacciatore, E Korteniemi-Poikela: Vauvasta naperoiseksi - pienten lasten seksuaaliterveydestä. Opasvihkonen vanhemmille  0-6 -vuotiaiden seksuaalisesta kehityksestä. VL-markkinointi 2000.

Seksuaalisuuden portaat –opetuspaketti peruskouluille; Opetushallitus 2000, E Korteniemi-Poikela, R Cacciatore. Kansio ja kalvosarja.

Legopalikoista leopardikalsareihin – pojan matka mieheksi; Tammi, kokonaan uudistettu 2009, R Cacciatore, E Korteniemi-Poikela, J Ryynänen, A Ryynänen, D Apter

Hei beibi, mä oon tulta; WSOY tarkistettu 2008, P Brandt, E Korteniemi-Poikela, R Cacciatore, M Huovinen

Huomenna pannaan pussauskoppiin – eväitä tyttönä ja poikana kasvamiseen syntymästä murrosikään; WSOY 2007, R Cacciatore

D Apter, L Väisälä, K Kaimola (toim.): Seksuaalisuus. Kustannus Oy Duodecim, 2007. R Cacciatore luku: Lapsen ja nuoren seksuaalisuus.

Portaita pitkin; WSOY 2010, Korteniemi-Poikela, Cacciatore. Seksuaalisuuden portaat –malli vanhemmille ja ammattilaisille esimerkein ja kuvin.